2008-01-15

Valokuvaustarvikkeiden huolinta ja tullaus

Aloitan blogikirjoittamiseni heti näin itselleni ajankohtaisella asialla.
Tilasin valokuvaustarvikkeisiini jenkeistä uuden kuulapään, BH-50 Pro. Valmistaja ja myyjä on yksi ja sama Really Right Stuff.

Tilaamisessa ja tavaran toimittamisessa ei ollut mitään ongelmaa. Tavara lähti samana päivänä kohti Suomea USPS Global Express Mail:nä ja oli heti tämän vuoden ensimmäisenä arkipäivänä Helsinki-Vantaan tullissa.
Soitin samana päivänä postin tai Itellan huolintaan varmistaakseni että he huolitsevat lähetyksen Vantaalla eikä lähetä sitä turhaan Jyväskylään tullattavaksi. Puhelimen toisessa päässä henkilö selittää että hän ei voi tehdä asialle mitään ennen kuin he ovat lähettäneet postilla saapumisilmoituksen. Siis tulli voi sattuman varaisesti joko laittaa sen Jyväskylään tai sitten jättää sen Vantaalle tullattavaksi. Kerran aikaisemmin he lähettivät toimituksen Jyväskylään josta sitten jouduin sen omin kuluin hakemaan Keuruulle vaikka olin tilausta tehdessä maksanut kuljetuksesta perille asti.
Sain sitten aikanaan saapumisiloituksen ja vastasin siinä kysyttyihin asioihin sähköpostilla. Varmistaakseni asian etenemisen soitin jälleen huolintaan ja kuinka olikaan sama henkilö vastasi puhelimeen. Kerroin hänelle että olin laittanut sähköpostilla saapumisilmoituksessa kysytyt tiedot ja kysyin onko asia kunnossa. Hän vain selittää että jos vastasin ilmoituksessa kysyttyihin asioihin niin asia on kunnossa vaivautumatta tarkastamaan asiaa sen kummemmin.
Lähdin seuraavalla viikolla työmatkalle Tanskaan ja siellä ollessani seurasin netin avulla lähetyksen etenemistä. Koska seurannan mukaan lähetys edelleen oli tullissa Vantaalla soittelin Keuruun postiin varmistaakseni olivatko he vastaanottaneet minulle tulevaa lähetystä. Paketti oli edelleen Vantaan tullissa ja huolintaa ei ollut tehty.
Soitan Tanskasta Itellan huolintaan ja kysyn lähetyksen tilaa. Sama henkilö vastaa taas. Eikö sillä ole kuin yksi mies töissä? Vastaus kyselyihin oli ettei he ole saanut mitään sähköpostia tai sitten sitä ei ole saatu auki. Juuri näin, lupasin lähettää sähköpostilla uudelleen tiedot kun pääsen reissusta takaisin.
Laitoin seuraavana sunnuntaina uuden mailin huolintaan.
Maanataina ei kuulu ei näy mitään edistystä.
Tiistaiaamuna saan soittamalla uuden henkilön kiinni ja selitän hänelle asian. Hän löytää kuin löytääkin mailini ja kertoo että se on kyllä tulostettu mutta ilmeisesti asialle ei ole tehty mitään.
Hän lupasi heti hoitaa asian pois alta. Hurrraaa!

Eletään ja katsellaan mitä lupaus pitää sisällään. Siis tästä asioiden hoitamisesta tai hoitamattomuudesta Itella sitten vielä veloittaa yli 20€.
Taidanpa valita sellaisen myyjän maailmalta joka lähettää tavaran UPS tai DHL kuljetuksena. He tuovat samalla veloituksella aina kotiovelle ja veloittavat huolinnasta alle 15€.

Siis miksi kiusata Itellaa näin hankalilla asioilla.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mukava kuulla henkilökohtaisia kokemuksia Itellan toiminnasta.

Itselläkin on kokemuksia Itellan asiakaspalvelusta. Pyysin tarjousta lehtisen jakelusta eräällä alueella, tarvittavia tietoja mukaan ja loppuun soittopyyntö, kun tiedoissa kuitenkin olisi puutteita niin sovitaan puhelinneuvottelussa tarkemmin. No, Itellalta tuli joskus sähköpostilla vastaus, että olenko ottanut tätä ja tätä huomioon ja sen jälkeen voin soittaa annettuun Itellan myyntiin.

Eli reipas ja asiakaslähtöinen palvelu tahtoo olla tällä Itellalla satunnaista. Ja piti olla Postin "ammattimaisempi" palvelukonsepti... joo-o.

Tilaan siis omat ulkomaan kamerahankintani niin ettei Itella vahingossakaan pääse väliin sotkemaan.

Parasta jatkoa tästäkin huolimatta!

Hannu Korpinen kirjoitti...

UPS toimitti viime viikolla kameratarvikkeita jotka tilasin USA:sta B&H nimisestä firmasta.
Seurasin tavaran tuloa seurantanumeron perusteella ja soitin samana aamuna kun tavara saapui maahan UPS:n neuvontaan antaakseni tietoja huolinnan toimittamiseksi mahdollisimman nopeasti. Vastaus oli että tavara oli jo käsitelty ja se saapuisi Keuruulle seuraavana aamuna.
Näin homma toimii jos asia halutaan tehdä kunnolla ja hinta tästä loistavasta toiminnasta on vain puolet Itellan hinnasta.

Totuuden nimissä paikallinen Itellan toimisto Keuruulla taas hoitaa asiat erinomaisesti mutta toimintaketjuun vain on pesiytynyt sellaista mikä estää tai hidastaa oikeaan lopputulokseen pääsyä.